Japanin kylmä talvi

Ei voi kun taas päivitellä kuinka aika vierähtää. Tuntuu, että justiinhan kirjoitin tänne ja taas on vierähtänyt jo 1,5 kk edellisestä entrystä. Joulukuun lopulla sää muuttui melko kylmäksi. Tammikuussa päivisin taisi olla jotain 5-7 astetta ja öisin sitten nollassa. Hrrr. Huone on kyllä tosi kylmä. Yksinkertainen ikkunalasi, ikkunat mallia liukuikkuna (eli kuin liukuovi, mutta siis ikkunana), asuntolan käytävät yleensä kylmemmät kuin ulkoilma päiväsaikana ja ovestakin vetää. Eikä kiinteää lämmitystä. Siskon ollessa täällä käymässä käytettiin tota ilmastointilaitteen lämmitystoimintoa, mutta melko tehotonhan se on ja syö sähköä varmaan mukavasti. Lämpö tuntuu tarkalleen vain siinä, mihin se ilmavirta sattuu laitteesta puhaltaan... Nyt en taas sitä oo juuri käyttänyt ja kun täällä huoneessa oleilee, niin tulee sellanen olo, ettei huvita mennä ulos, kun siellä on niin kylmä... Vaikka oikeastaan, kun ulos menee, niin tulee sellanen olo, etää täällähän on lämpimämpää kuin mun huoneessa. Tämänhetkiseen kotioloasuuni kuuluu yleensä: aluskerrasto (yleensä kaksi aluspaitaa, joista toinen Uniqlon HeatTech-paita), päällihousut, huppari tai neule, villasukat, sormikkaat ilman niitä sormiosia ja sitten kietoudun vielä makuupussiin, jos istun tietokoneen ääressä.

Nukkuessakin mulla on päällä kahdet housut, aluspaita, pitkähihainen paita ja huppari. Peittoja on 1 normipeitto, 1 sähköhuopa (en juuri kylläkään käytä sitä sähköominaisuutta), 1 tavallinen huopa, 1 ohut päiväpeiton tapainen ja sitten se makuupussi avattuna. Kylmiä näppejä on kiva lämmitellä kuumavesipullolla. Öisin en siis palele ja aamulla, kun huone on yön jäljiltä todella kylmä, on niin vaikea nousta ylös lämpöisestä pedistä.

Kävin tänään metsästämässä astioita (ei löytynyt oikeanlaisia), olen nimittäin alkanut ostelemaan lähinnä tavaraa, jota haluan täältä mukaani. Kauppa oli jo pullollaan kevättervehdyskortteja (lähinnä kirsikankukkateemalla). Tulisikin jo kevät. Perjantaina on itse asiassa kevään ensimmäinen päivä (setsubun) vanhan kiinalaisen kalenterin mukaan. Silloin kaikissa vähänkin suuremmissa temppeleissä järjestetään tapahtumia. Kyseisenä päivänä on perinteisesti viskottu paahdettuja soijapapuja ja samaan aikaan manattu: "Oni wa soto, fuku wa uchi" (= pirut pois, onni taloon). Nykyisin kai harvemmin enää perheenpää/"vuodenmies" tätä tekee, vaan ihmiset käyvät temppelissä seuraamassa tätä seremoniaa. Tuo kääntämäni "vuodenmies" termi viittaa kiinalaisen horoskooppiin. Paahdettuja soijapapuja kuuluu myös syödä oman iän verran ja samalla muistella menneitä vuosia.

Vielä olis pari viikkoa koulua jäljellä ja sitten noin kuukauden verran lomailua täällä, valmistumisseremonia täällä päässä (jos mulla on aikaa jäädä tänne siks aikaa) ja sitten Suomeen työpaikkaa hankkimaan ja myöskin tietty lääkiksen valmistujaiset odottaa maaliskuun lopussa. Oon vähän miettinyt josko järkkäisin jotkin valmistujaiset/kotiinpaluujuhlat/kolmikymppiset, kunhan nyt sitten vastakulttuurishokista selviän :)

Sain vaihdettua lentotiketinkin hieman myöhäisemmäksi. Alkuunhan mun piti palata jo 14.2., mutta nyt uusi paluupäivä on 22.3. Tietyssä mielessä mulla on jo sellanen haikea tunnelma, joka tulee aina välillä täällä ollessa. Tavallaan niinkuin hyvästienjättöä. Onneksi vielä on melkein kaksi kuukautta aikaa tehdä vielä kaikkea kivaa täällä. Tää vuosi on ollut oikea unelma, vaikka välillä on ollutkin raskasta kaikista kieli- yms. vaikeuksista johtuen. Melkein tekis mieli jäädä tänne, vaikka tietty haluankin palata Suomeen. Myös mitä lähemmäksi Suomeen paluu koittaa, sitä enemmän kaipaan Suomen juttuja: sukulaisia, ystäviä ja RUOKAA. Ja halvempia hintoja, rauhallisempaa rytmiä jne. Ihanaa täällä on kyllä ollut olla, kun ei nyt varsinaisesti oo mitään velvollisuuksia sinänsä. Suhteellisen stressitöntä ja siksi varmaan mieli tekis tänne jäädä. Toisaalta jos täällä töitä tekisi, olisin varmaan tosi stressaantunut. Luulisin, että vaihtarin elämä on usein tämänkaltaista, kun on irrotettuna niistä normivelvollisuuksista ja ainakin täällä Japanissa on aina välillä sellanen lapsenomainen olo, kun ei kaikkea ymmärrä...