Hikinen heinäkuu...

On ollut viime aikoina suht paljon hommaa, etten oo jaksanut tänne kirjoitella. Nytkään aloitteentekijä en ollut  minä vaan ystävä, joka halusi kuulla dormistani. Postaan osan viestistä tähän, niin säästyn uudelleen kirjoittamisen vaivalta. Täällä on ollut viime aikoina niin kuuma, ettei juuri mitään tarvi tehdä, niin on jo yltä päältä hiessä. Ja tämä on kai vasta alkua... Sadekausi alkaa olla lopuillaan ja heinäkuussa alkaa siis kesä. Parina viime viikkona on ollut kolmen päivän putkia, jolloin lämpötila on pysytellyt 28 yläpuolella öin päivin. Muutamana päivänä lämpötila kohosi peräti 35 asteeseen ja säätiedotteen mukaan "feels like 38 degrees". Ja koska Tokiossa pitää säästää sähköä, ilmastointia ei tulisi käyttää... Huoneeseen ei oikein saa kunnon ristivetoa muuten kuin avaamalla oven käytävään ja oman ikkunan tietty. Tosin silloin hyttyset tunkee sisään. Joten ikkunan edessä on pidettävä metallista hyttysverkkokarmia, jolloin oikeastaan mitään ristivetoa ei synny. Huoneen ovi on itsestään sulkeutuvaa tyyppiä, joten oven väliin täytyy laittaa jotain sopivan pientä, jottei kaikki ohikulkijat näe sisään, kun hikoilen täällä vähissä vaatteissa. Kenkä on aika hyvä siihen tarkoitukseen. 

Mutta sitten siis varsinaiseen aiheeseen, eli "rakkaaseen" asuntolaan:

Dormissa on yhteensä jotakuinkin 400 asuntoa neljässä erillisessä siivessä, joista kolme on U:n muotoisia, niin että keskelle jää ruma katettu ... tila. (tai ehkä paremminkin siivet ovat J:n muotoisia, koska vain toinen pää on kiinni yhdyskäytävissä.) Näissä kolmessa on 4 kerrosta. Asun näistä kolmesta keskimmäisessä eli B-siivessä 2.kerroksessa, J:n alkupäässä, joten kaikki kulkevat käytännössä mun asunnon ohi (ärsyttävine klompsottavine kenkineen). Huoneeni koordinaatit ovat +35° 45' 3.06", +139° 41' 55.87 , google.mapsin mukaan. Kiinnostuneet voivat katsoa kartasta tarkemmin rakennuksen muotoa, koska se on hieman outo...

B2:ssa asuville on yhteinen keittiö (likainen, koska noin 20 henkilöä käyttää sitä, eikä japanilaiset oo kovin siistejä...), kaksi suihkua, pyykkihuone ja kuivatusparveke. Lisäksi alakerrassa on iso suihkuosasto, ainakin 20 erillistä suihkua. Jokainen suihku on oma tilansa: ensin pieni pukeutumistila ja sitten ammeellinen suihkutila. Yhteistä suihkutilaa voi siis teoreettisesti käyttää 400 henkeä, mutta luulisin, että monet käyttää käytävänsä omaa suihkua, itseni mukaan lukien. Pukuhuoneessa on nimittäin hikistä pukeutua. Käytäväsuihkusta voi sen sijaan hipsiä pyyhe yllään omaan huoneeseen, jos kehtaa. Tällä viikolla kävikin pieni moka, kun kuumuudesta johtuen yöunet jäi vähiin ja aamulla hikisenä suihkuun kiirehtiessä unohdin ottaa huoneeni avaimen mukaan ja tajusin sen vasta suihkun jälkeen. Eipä sitten muuta kuin pyyhe yllä hakeen vartijalta vara-avain...

Vessa on siitä mukava, että se on mun omassa huoneessa, joten se on juuri niin siisti kuin haluan (jos vain jaksan siivota). Lisäksi huoneissa on oma jääkaappi, joten onneksi likaista keittiötä tarvitsee käyttää vain ruoanvalmistukseen/lämmitykseen yms. Ostin käytetyn vedenkeittimen (tosin se on enemmän kuin tav. vedenkeitin, en oo juuri nähnyt sellaisia suomalaistyyppisiä täällä juurikaan, siinä voi valita haluaako 98, 90 vai 70 asteista vettä ja nappia painamalla kuuma vesi tulee ulos sieltä (suomeni on mennyt huonoksi, en osaa ilmaista sitä paremmin). Vähän kuin sellainen iso termos, mutta sähkökäyttöinen nappi, joten ei tarvi pumpata mitenkään. Sain riisinkeittimen ilmaiseksi, joten voin tehdä aika paljon ruokia myös huoneessani ainakin aamukahvin ja -puuron. Tosin nyt on kyllä niin kuuma, ettei mitenkään voi juoda kuumaa kahvia, kuumasta puurosta puhumattakaan. Ostinkin sadan jenin kaupasta litran kahvipulloja, joissa on siis valmista kahvia (saa makeutettuna ja makeuttamattomana (sanahirviö)). Sitä voi sitten viileänä sekoittaa maitoon ja jäihin, nam :) Ilman maitoa kylmä kahvi ei kyllä mene alas, vaikka muuten suosinkin mustana :)

Täällä asuu suurimmaksi osaksi japanilaisia opiskelijoita ja sitten aasialaisia vaihto-opiskelijoita (Kiina, Korea, Thaimaa, Taiwan, Malesia...). Euroopan maista ovat edustettuna (pikaisella muistelulla): Suomi, Puola, Englanti, Kroatia, Ranska, Italia ja Turkki (jos sen laskee mukaan Eurooppaan). Lähinnä aikaani vietän thain, britin ja kroaatin kanssa.

Koulua on jäljellä enää 1,5 viikkoa, ja lisäksi pitää vielä kirjoittaa yksi raportti (onneksi vain yksi :). Tosin kuumuus tekee opiskelusta tuskaa ja pitäisi lukea neljään kokeeseen. Yhden esitelmän pidinkin jo. Olihan se melko häpeällistä esitellä surkeaa kielitaitoaan opiskelutovereille, jotka on paljon paljon parempia, mutta ohi on!

Yritän muistaa ottaa kuvia dormista ja laittaa niitä blogiini (jos pystyn, kun täällä on niin sotkuista... ehkä ensi viikolla, kun on taas cleaning party ja paikat on ehkä pari päivää suht siistejä). Laittakaa ihmeessä viestiä, jos jokin asia kiinnostaa erityisesti, niin yritän parhaani mukaan vastata (ehkä se lisäisi mun kirjoitusintoa :).

Sushi "look-alike"-avaimenperiä, magneetteja, yms.

Pelihallin yksi peli, jossa voi yrittää noukkia jättiläismyyrän.

Kaunis auringonlasku Oyamassa.

Työmiehillä on täällä usein tuollaiset pussittavat housut ja ninjasaappaat :D

Keskellä on läjä nattoa eli fermentoituja soijapapuja, vain harvojen herkkua...

 

Temppeleistä voi ostaa ennustuksen.

ai jai... :(

Huvipuistoalueella oleva lasten vesileikkipaikka :)

Tänään oli kuuma päivä, muttei onneksi kovin kostea. Sää muuttuu täällä todella nopeasti. Vielä torstaina oli kylmää ja satoi kaatamalla, eilen oli lämmintä ja kosteaa, tänään kuuma. Käytiin Uenon eläintarhassa kahden britin kanssa. Siellä on kaksi pandaakin, mutta ikävä kyllä jono oli niin pitkä, ettei huvittanut odottaa sinne pääsyä, etenkin koska aurinko helotti melkein zeniitissä. Muistin onneksi laittaa aurinkorasvaa, koska muuten olisin varmuudella palanut. Jo eläintarhaan päästyäni jalkapöydät alkoivat tuntua kovin kuumilta ja värikin oli punoittava. Tajusin sitten laittaa aurinkorasvaa myös jalkaparoilleni ja ainakaan vielä ne eivät tunnu palaneilta. Näin ensimmäistä kertaa elefantteja ja muita eksoottisia otuksia :D

Tutkittuamme lähes koko eläintarhan, tuli hieman väsynyt olo ja ostettiin jäätelöt ja istahdettiin varjoon lepäämään. Kaikki ohikulkevat lapset pysähtyi tuijottamaan meitä suut ammollaan kuin oltaisiin eläintarhan kummallisia asukkeja :D En ole aiemmin Tokiossa huomannut ihan samanlaista käytöstä, joten luulisin, että nämä lapset olivat kotoisin jostain syrjemmältä ja vain vierailulla Tokiossa.

Ja sitten huomioihin:
Japanissa on varmaankin erittäin vähän työttömiä. Jokaisella juna-asemalla junan saapuessa kuulutus tulee nauhoitteena, mutta usein myös asematyöntekijä puhuu kaiuttimeen: "Oyama, tämä on Oyama". Jokaista lippuporttia vahtii aina työntekijä. Yliopiston alueelle pääsee kahdesta portista, joita vahtii aina yksi tai kaksi portinvartijaa, joille pitää näyttää opiskelijakortti yms. Riittää kylläkin, että sitä vain vilauttaa, kun sujahdan pyörällä läpi. Koulumatkani varrella on usein myös jonkin sortin rakennusprojekteja yms. Tällöin kadunvarressa seisoo yksi tai joskus jopa useampi työntekijä, jotka ohjaavat jalankulkijoita ja pyöräilijöitä liikennepoliisin tapaan: nyt voi mennä, odota hetki jne. Mikäli kadun yli siirretään jotain pienellä nostokurjen tapaisella, alta ei tietenkään saa mennä. Ja kun henkilö ohittaa paikan, työntekijä yleensä kumartaa. Kaupoissa on aina paljon myyjiä ja mikäli ei kuule kimeällä äänellä kiekaistua kunnioittavaa ilmaisua "irasshaimase" (=kunnioitettu henkilö on läsnä, tulee, menee ym.) vähään aikaan, on jotain varmasti pielessä. Jopa miespuoliset myyjät kiekaisevat sen erittäin kimeällä äänellä ja välillä naamani onkin kuin Hangon keksillä, kun yritän olla repeämättä.

Pyöräillessäni olen myös huomannut, että vaikka Japani onkin tiheään asuttu maa, pyöräilijät ja kävelijät eivät selkeästi valitse esim. tien oikeaa tai vasenta reunaa vaan menevät yleensä miten sattuu. Pyöräilijät yleensä käyttävät tien vasenta reunaa (kuten autotkin), mutta melko usein joku ajaa väärällä puolella ja sitten mun orientaatio lähes häviää hetkeksi, kun oikeanpuoleinen liikenne on ainakin äkkitilanteissa selkärangassa. Jalkakäytävillä saa ajaa ja etenkin siellä pyörät ja kävelijät menee miten sattuu, joten kovin kovaa ei yleensä pysty ajamaan. Neljän kilometrin koulumatkaan meneekin yleensä 25 minuuttia, Suomessa samassa ajassa polkisin varmaankin yli 8 km. Joskus harvoin onnistun nipistämään sen 20 minuuttiin, mutta silloin yleensä ajelen ainoastaan autotiellä.

Mainitsin jo aiemmin muistaakseni pyöräni meluisuudesta. Etenkin takajarru pitää kamalaa kirskunaa. Siksi yleensä jarruttelen vain etujarrulla, jos ei ole aivan pakko käyttää takajarrua. Myös muiden pyörien jarrut kirskuvat: luulisin, että sitä käytetään merkkinä siitä, että pyöräilen nyt takanasi, varo. Vähän kuin soittokellona. Kerran yksi pyöräilijä vekslasi edestakaisin kääntyäkö vai ei ja jouduin jarruttamaan äkisti kirskuvalla takajarrullani. Pyörän selästä mies pyyteli anteeksi katse luotuna maahan ja kumarteli muutaman kerran.

Kuvia eläintarhasta

Legal alien

Sain jo lähes pari viikkoa sitten Alien-korttini. Olin toki ennen sitäkin "legal alien", mutta nyt voin jopa todistaa sen kortilla. Omituinen termi, mutta toisaalta täällä kyllä välillä tuntuu kuin olisi vieraalla planeetalla. Yksi kursseistani on englanti (pieni levähdystauko japanin tuntien välissä) ja siellä keskustelimme aiheesta "Foreigners in Japan". Amerikkalainen opettajamme sivusi samalla aihetta "Alien registration" ja sanoi, ettei ole kuullut sanaa "alien" käytettävän muualla (tässä merkityksessä siis) ja törmäsi siihen itsekin ensimmäistä kertaa Japanissa.

Olo on välillä todellakin kuin vieraalla planeetalla (edelleenkin vaikka uskoisin selvinneeni jo pahimmasta kulttuurishokista). Japanissa on muutenkin kohteliasta olla katsomatta toista päin, esimerkiksi kadulla harvemmin kukaan tuijottaa lukuunottamatta lapsia. Pikemminkin useimmat kääntää katseen pois. Välillä on todella näkymätön olo, mutta sitten yhtäkkinen käännös ja huomaa olevansa katseen kohteena (sekunnin murto-osan jälkeen katse kääntyy pois). Englannin opemme tuli Japaniin 70-luvun alussa ja silloin häntä tuijotettiin avoimesti ja äidit saattoivat sanoa lapsilleen: "Katso, tuossa on Ulkomaalainen." Heh, enää ei sellaista huomiota saa. Kuitenkaan länsimaalaisia ei näe usein, ei Tokiossakaan, mikäli asuntolan ja kampuksen opiskelijoita ei huomioida. Saatan nähdä EHKÄ yhden länsimaalaisen päivässä.

Myös tavaroiden osto on melko väsyttävää, koska kaikki pakkaukset ovat täysin erilaisia kuin Suomessa, ei samoja merkkejä, kaikki teksti japaniksi, kauppojen hyllytysjärjestys aivan erilainen. Mikäli haluaa jotain tiettyä, saa varata pari tuntia kaupassa käyntiin. Esimerkiksi tänään kävin etsimässä kasvojenpesuainetta, enkä löytänyt mitään. Löysin kyllä kymmeniä erilaisia, mutta en tiennyt mikä niistä on tarkoitettu ihotyypilleni. Täytyy varmaankin selvitellä netin kautta asiaa ensin, etsiä oikeat kanjit ja sanat ja marssia uudelleen kauppaan. Samanlaisen tutkimusretken olen joutunut tekemään mm. hammastahnan, shampoon ja pyykinpesuaineen vuoksi. Hammastahnoihin ei yleensä lisätä täällä fluoria, joten ensimmäisellä kerralla jätin tahnat ostamatta, sitten piti selvittää mitä fluori on japaniksi, miten se kirjoitetaan ja sitten uudelleen kauppaan. Onneksi aivan asuntolan vieressä on ostoskatu, jonka varrelta löytää oikeastaan lähes kaiken. Valkaisuaineetonta pesupulveria en ainakaan vielä ole löytänyt (tai sitten missään ei ole valkaisuainetta), koska kaikkien pakkausten päällä lukee jotain "valkoinen jotain".

Viimeksi kerroin siivoustalkoiden tavaroiden jaosta ja sieltä löytyikin paljon hyödyllistä tavaraa, kuten suht uusi riisikeitin (ainoastaan astian teflon on hieman kärsinyt, mutta toimii hyvin), hiustenkuivain, keittiötavaraa ja kiva kassi mainitakseni vain muutamia. Ja kaikki tämä ilmaiseksi :) Olenkin keitellyt riisikeittimellä ylihinnoiteltuja kaurahiutaleitani aamupuuroksi (1 kg hiutaleita maksoi 950 jeniä!!! On ne kylläkin jotain luomuja, mutta muita täältä ei taida saadakaan). Puolustelin itselleni tätä ostosta kuitenkin sillä, että annoksen hinnaksi tulee kuitenkin vain 30 jeniä (noin 25 senttiä). Tarvitsen jotain kuituista syötävää, kun korvista tunkee jo valkoinen leipä, riisi, vehnänuudelit.

Täällä kyllä pystyy ostamaan ruokansa suurin piirtein samaan hintaan kuin Suomessa, mutta halpojen ruokien valikoima on tietenkin erilainen. Halvalla löytää aina valkoista leipää, nuudeleita, pastaa, kaalia ja salaattia, tofua ja sieniä. Kaupoista löytää useimmin alkuillasta hyviä tarjouksia, jolloin hinta saattaa olla 50 % vastaavaan päivähintaan verrattuna. Tuotteet eivät kuitenkaan yleensä ole mitään päiväystuotteita, vaan pikemminkin ne ovat kaupan "normivalikoimaan" kuulumattomia. Esimerkiksi kerran löysin litran purkin maustamatonta jogurttia alle 100 jenillä, mutta muulloin en ole samaa merkkiä löytänyt. Jogurtti on erilaista täällä, sen koostumus on enemmänkin kermaviilin kaltaista, vaikka rasvapitoisuus vastaakin suomalaista jogurttia. Ihan hyvänmakuista, vaikkakin hera erottuu siitä tosi helposti. Halvimmillaan 500 g maustamatonta jogurttia maksaa 120 jeniä, jos tarjouksia ei lasketa. Usein syön sitä sekoitettuna tofuun (joka maksaa 40-50 jeniä/300 g): jogurtin happamuus peittyy ja kompensoi tofun hieman outoa makua :) Lisäksi tofussa on paljon proteiinia, muuten mun onkin vaikea saada täällä proteiinia. Tietty kalaa voi syödä ja äyriäisiä (jos niistä uskaltaa jotain valmistaa). Mutta ravintoloiden ruoissa on lihaa lähes aina, vaikka nimessä ei sitä mainittaisikaan. Koulun kanttiinissa otin kerran "grillattuja kasviksia ja mereneläviä" ja sain mössön, jossa oli kyllä kasviksia, ei mereneläviä nimeksikään ja kaikki oli uitettu possukastikkeeseen, yh.

Hedelmät on pääosin todella kalliita: ainoastaan banaaneja saa halvalla: 4-5 banaania 80 jeniä, mutta omenat maksaa yleensä 100 jeniä/kappale (on ne kyllä isoja omenia, ainakin 300 g/kpl). Joskus saattaa löytää greippejä tai omenia pussillisen (6 kpl) hintaan 300 jeniä. Kaikki hedelmät ja vihannekset myydään kappale-/pussi-/laatikkohintaan. Elintarvikepakkauksistakin on usein työn takana löytää paino, aina sitä ei edes ole merkitty. Hintalapuissakaan harvoin on kilohintoja, mistä johtuen hintojen vertailu on vaikeaa. Hedelmiä pidetään arvokkaina herkkuina ja niiden kauneutta arvostetaan, miksi hinnat ovat sen mukaiset. Tästä seuraa kylläkin yksi hyvä seikka: "rumia" mansikoita saa halvalla (eikä ne ole edes rumia, mutta vain erikokoisia, ei-identtisiä :) NAM!

Tuntuu, että kun alan kirjoittamaan juttua vaan riittää, nytkin kaupoista tulee mieleen miljoona asiaa, joista haluaisin kirjoittaa. Täytyy ensi kerralla jatkaa :) Täällä muuten alkaa pian sadekausi ja se kestää ainakin koko kesäkuun. Ilmeisesti ihan joka päivä ei välttämättä sada, mutta koko ajan on kosteaa ja kuumaa, japaniksi mushiatsui (mushi tarkoittaa ötökkää tai höyryä, atsui tarkoittaa kuumaa). Ötököistä puheenollen, hyttysiä on jopa kaupunkialueella ja ne on ÄRHÄKÖITÄ, auts! Lisäksi saan niistä varmasti sen Japanin aivotulehduksen, johon en ottanut rokotetta. Tosin kaupunkialueen hyttysissä sitä ei pitäisi esiintyä, vain jossain saaristossa kesäkuukausina... Kesän ilot: ötökät ja heinä-allergia, saan jo nauttia molemmista ;)

Polkupyörä

Opiskelut alkoivat viime viikolla pienen hengästystauon (eli Kultaisen viikon) jälkeen ja oon ollut taas rättiväsynyt joka ilta, enkä ole jaksanut kirjoittaa tänne. En ole kuitenkaan enää ihan yhtä väsynyt kuin huhtikuussa (jotain kehitystä sentään). Ostin viime lauantaina pyörän. Se on käytetty, mutta toimiva. Jarrut kirskuvat ja etulokasuoja resonoi aina välillä, mutta mitä muuta 4000 jenin pyörältä voi odottaa. Täällä on kuitenkin paljon samantasoisia polkupyöriä myös japanilaisilla. Oon nähnyt vaan muutamia vähän parempia kulkupelejä. Täällä kertyy valtavasti hiekkapölyä kaikkialle tosi nopeasti ja pyörä oli pölyinen saadessani sen, enkä ole vieläkään ehtinyt pestä sitä. Hain pyörän Shibuyasta ja lauantai-illan liikuntana oli siis pyöräajelu Shibuyasta Oyamaan (noin 11-12 km). Itse polkeminen sujui yllättävän keveästi, eikä matkalla ollut kuin muutama ylämäki, mutta liikenne oli paikoin lähes pelottavaa. Jalkakäytävillä saa ajaa, mutta suurimman osan matkasta ne olivat niin täynnä kävelijöitä, että siirryin suosiolla autojen sekaan. Tien reunaan oli aina paikka paikoin pysähtynyt takseja ja ne piti kiertää sitten vilkkaamman ajoradan puolelta. Autot ajoi välillä lähes mun kylkeä hipoen. Ohitin kolme suurempaa "kaupunkia": Shibuyan, Shinjukun ja Ikebukuron, joiden jälkeen vilkkain liikenne jäi taakse ja loput pari kilometriä pystyikin ajamaan tyhjillä jalkakäytävillä. Shibuyan suuntaan en kyllä ajele enää, ainakaan samaa tietä (Meiji-doori) pitkin.

Oman jännityksen pyöräilyyn tuo vielä vasemmanpuoleinen liikenne. Suoraan ajaessa siihen tottuu nopeasti, mutta kääntyessä ja risteyksissä täytyy ajatella tarkkaan. Oon mennyt jo ihan sekaisin, kummalta puolelta autot tulee. Risteyksiä ylittäessä joudun jopa ensin miettimään mistä puolelta ne autot tulee Suomessa ja sitten se pitää vielä kääntää toisinpäin. Kävellessäkin saa teroittaa mieleensä oikealle-vasemmalle-oikealle.

Käytettyä tavaraa saa ostettua hyvin "sayonara"-myynneistä: kun ulkomaalaiset palaavat kotimaahansa, tavaroista kannattaa hankkiutua eroon myymällä, lahjoittamalla yms. koska roskiin heittäminen maksaa. Pyöränikin myyjä oli lähdössä pois Japanista. Olen yrittänyt löytää lähistöltä myös riisikeitintä halvalla, mutta vielä ei ole tärpännyt. Tokio on niin laaja, että jos jostain kaukaa lähtee jotain hakee, matkakulut nostaa halvankin laitteen hinnan korkeaksi, että samalla rahalla saisi jo uuden. Täällä asuntolassa oli viime viikolla siivoustalkoot ja vanhojen asukkaiden jättämät tavarat on nyt kerätty Multi-Purpose Halliin (en vielä muista japaninkielistä nimeä, joku ... hooru). Tänä iltana sinne pääsee penkomaan ilmaisia löytöjä. Toivottavasti löytyisi jotain tarpeellista, astioita yms.

Sain oikeaan sääreeni rasitusvamman (liikaa kävelyä litteäpohjaisissa kengissä) ja vaikka itse "penikkatauti" meni ohi jo viikko sitten, jalkapöytä turpoilee edelleen :( Yritin löytää ideaalisidettä kaupoista ja apteekeista, mutta tuloksetta. Löysin jonkin sortin elastisen haavasiteen, joka toimii nyt turvotuksen poistajana. Muutoinkin, jos yrittää löytää jotain spesifiä, saa kyllä etsiä kauan/ikuisesti. En vieläkään ole löytänyt pyykinpesuainetta, johon ei olisi lisätty pehmennysainetta. Luulen, että se on kuin huuhteluaine, eikä siis tee hyvää elastisille kuiduille. Jo nyt sukista ym. sojottaa kuminauhan pätkiä ja monet vaatteet on nukkaantuneet. Lisäksi pesukoneet eivät lämmitä vettä, joten pesulämpötila on aina sellaiset 15 (?) astetta (kylmän veden lämpötila). Pesen kylläkin pyykit ämpärissä ensin keittiöstä ottamallani kuumalla vedellä, jonka sitten kaadan koneeseen pyykkeineen päivineen. Koneet on aina täynnä nukkaa, vaikka nukkasihdin puhdistaisikin ennen pesua. Lisäksi kerran lakanapyykkiini oli pesun jäljiltä ilmaantunut vihertävän ruskeita kappaleita (samantapaista on Suomessa esim. lavuaarien viemäreissä). Piti pestä uudelleen koko satsi ja siltikin muutama sellainen jäi poisraaputettavaksi. Luulen, että koneeseen kaatamani kuuma vesi irrotti sen jostain koneen syövereistä...

Nyt täytyy lähteä tavaranpenkojaisiin. Peukut pystyyn, josko tekisin jonkun löydön.

Kawagoe eli "Pikku-Edo"

Eilen tein päiväretken läheiseen Kawagoen kaupungiin: sinne pääsee kätevästi Ooyaman (lähin junasemani) läpi kulkevalla junalla (tai nyt valehtelin osittain: juna kylläkin kulkee Ooyaman aseman läpi, mutta ei pysähdy Ooyamassa). Ooyamassa pysähtyy vain paikallisjunat. Eli ensin paikallisjunalla joko Narimasuun tai Shikiin, joissa vaihto Kawagoen junaan. Kaiken kaikkiaan matka kesti vaihtoineen noin puoli tuntia, joten Kawagoe on juuri sopiva päiväretkikohde.

Asemalla oli heti munkki vastassa.

Kawagoe on viehättävä "pikkukaupunki", vain 335 000 asukasta. Kaupunki oli Edo-kaudella 1600-1800-luvuilla merkittävä kauppakaupunki Tokion läheisyydestä johtuen. Siellä asui Tokugawan shogunaatin apulaisia ja neuvonantajia. Tokion vaikutus ulottui alueelle, ja mm. taloja rakennettiin jäljitellen Tokion tyyliä. Tästä syystä kaupungilla on lempinimi Pikku-Edo. (Edo on Tokion vanha nimi). Osa alueen vanhoista rakennuksista purettiin tai sijoitettiin muualle 1800-luvulla, mutta jäljellä on vielä useita: itse asiassa nykyään Kawagoessa on huomattavasti enemmän vanhoja rakennuksia kuin missään muualla Suur-Tokion alueella. Kawagoessa onkin nähtävillä vielä Edo-kauden tunnelmaa. Tokion alueen vastaavanlaiset rakennukset ovat suurimmaksi osaksi tuhoutuneet suuressa maanjäristyksessä vuonna 1923 ja toisen maailmansodan pommituksissa.

Edo-vaikutuksen symbolina pidetään etenkin kurazukuri-rakennuksia, jotka ovat eräänlaisia tulipalonkestäviä varastoja. Niissä käytettiin kerroksellista rakennustekniikkaa, joten seinät ovat todella paksut. Ulospäin rakennukset näyttävät kuin noen tahrimilta ja yläkerroksessa on yleensä suuret ikkunaluukut. Kurazukuri-tyylillä rakentaminen oli erittäin kallista. Kawagoessa asui paljon rikkaita kauppiaita, joilla oli varaa rakentaa varastojensa lisäksi myös muita rakennuksia kurazukuri-tyylillä. Aikoinaan näitä rakennuksia oli yli 200 Kawagoen alueella, nykyääna muutama tusina. Nykyään näissä rakennuksissa on myymälöitä, kahviloita ja yhdessä on museo, jossa en kylläkään käynyt.

Vierailupäivänäni juhlittiin Lasten päivää (Kodomo no hi), joka on oikeastaan poikien päivä. Tällöin joka puolelle ripustetaan karppi-viirejä ja samurai-rekvisiittaa. Tyttöjä juhlitaan maaliskuussa omana päivänään (Hinamatsuri).

Kurazukuri-alueella sijaitsee myös 16-metrinen kellotorni Toki-no-Kane, joista ensimmäinen rakennettiin v. 1624. Nykyinen torni rakennettiin suuren palon jälkeen v. 1893. Kellotornin korkeus on sama kuin Naran Suuren Buddha-patsaan. Nykyään kellojen nauhoitettua ääntä soitetaan neljä kertaa päivässä: klo 6, 12, 15 ja 18.

Aluksi kävin Kitain-temppelissä (suuren onnellisuuden temppeli). Sinne on sijoitettu ainoat jäljellä olevat osat jo tuhoutuneesta Edon linnasta. Alkujaan temppeli rakennettiin 800-luvulla ja kun se tuhoutui pahasti 1638, shogun Tokugawa Iemitsu lahjoitti korjaustöihin osia Edon linnasta. En ikävä kyllä tajunnut vierailla temppelin päärakennuksessa, kiertelin vain muuten temppelialueella.

Vesipiste käsien ja suun pesemiseen (pesin vain kädet...)

Pyhäkkö Kitain-temppelin alueella

Joku oli jättänyt pari omenaa lahjaksi jumalille.

Kävin myös Kawagoen linnassa, joka rakennettiin vuonna 1457. Samoihin aikoihin rakennettiin myös Edon suuri linna Tokiossa. Kawagoen linnasta on jäljellä enää linnan omistajan asunto, joka rakennettiin 1848. Asunto on pinta-alaltaan 545 m2, josta 86 % on vuorattu tatami-matoin (123 mattoa). Päätin mennä vierailemaan linnassa. Ennen linnaan astumista piti kengät tietenkin riisua (tatamimatoille ei ikinä astuta kengillä). Lipunmyynnille johtava käytävä oli kylläkin puuta ja ehdin astumaan sille kengät jalassa, kunnes huomasin kengille varatut hyllyköt. Iloiseksi yllätykseksi lipunmyyjä kelpuutti opiskelijakorttini ja sisäänpääsyni maksoi vain 50 jeniä (alle 50 senttiä). Linnassa pystyi helposti kuvittelemaan, miten japanilaisprinsessa on siellä astellut pienin askelin kimonossaan. Leveät lattialankut kylläkin narisivat tämän suuren pohjoismaalaisen jalkojen alla. Tatamimatot tuntuivat mukavan pehmeiltä astua. (Samantapainen tatami on myös sänkyni pohjana.) Japanilainen pariskunta tarjoutui vielä ottamaan kuvan minusta linnan sisällä :) Poistuessani linnasta tein taas virheen kenkien kanssa: suurempia ajattelematta otin kengät hyllyköstä ja laitoin ne siinä samassa jalkaani, kun ne olisi tietenkin pitänyt kantaa pari metriä eteenpäin ja vasta puulattian ulkopuolella laittaa jalkaansa.

Kawagoen linnan jälkeen vierailin jälleen yhdessä Shinto-pyhäkössä, joita on joka puolella. Pyhäkön alueelle kuljetaan portin läpi, jonka edessä kuuluu taputtaa käsiään yhteen kolmesti ja kumartaa. Tämän jälkeen sopii astua sisään. Pyhäkössä on usein joko koirien tai kettujen patsaat molemmin puolin sisäänkäyntiä. Enenn pyhäkköön astumista tulee myös kädet ja suu pestä (seremoniallisesti): tätä varten on vesipiste. Syrjemmällä sijaitsee pieni alttari, johon voi jättää ruokaa, juomaa tai rahaa jumalille. Joissakin pyhäköissä on myös kello, jota helistämällä voi herätellä jumalia.

Kawagoe on myös kuuluisa makeasta perunasta (bataattia muistuttava juures) tehdyistä herkuistaan: saatavilla on satsumaimo-pehmistä, -sipsejä (sekä suolaisia että makeita), -karkkeja, -kahvia ja jopa -olutta. En ollut tajunnut etsiä näitä kaikkia, mutta ainakin pehmis oli hyvää (vaikka päivä olikin melko kolea). Kurazukuri-alueella sijaitsee karkkikatu Kashiya Yokocho, joka on kuin menneen ajan kauppakatu. Siellä on makeisliikkeitä, kahviloita, ruokakojuja... Siellä kulkiessani teki mieli maistaa kaikkea :)

"Makea peruna"-pehmis

Patongilta näyttävä kapistus oli jonkinlainen perinnemakeinen, se oli kuin kuiva, erittäin höttöinen patonki kuorrutettuna sokerilla.

Kalanmuotoisia vohveleita (?). Täytevaihtoehtoina oli makea peruna, aduki-paputahna, suklaa, seesami ja... joku vielä, mutta en muista. Itse otin tietenkin makeaperunan :)

Karkkiostokset

Makeaperuna-tahnapötkö

Löysin myös pari ihanaa kauppaa, joista mukaan tarttui tuulikello (melko pöllö ;) ja söpö koriste-esine, jossa on apila ja sen alla sammakko :) Luulisin, että se toimii silmäilon lisäksi hyvänä maanjäristysten ennakoijana, koska se on pohjastaan pyöreä.

Lähteenä käytetty Mondon Tokion opasta ja Kawagoen opaslehtistä. Lisää kuvia fb:ssa.

Golden Week

Perjantaina alkoi Golden Week, mikä tarkoittaa sitä, että minulla on 10 päivän loma :) Golden Weekille osuu useampi kansallinen vapaapäivä, jolloin koko Japani käytännöllisesti lomailee (eli kaikkialla on ruuhkaista). Muutaman viikon opiskelun jälkeen loma tuntuukin ihanalta!

Eilen kävin Ikeassa: lähdin klo 10 aamulla ja useiden junavaihtojen jälkeen saavuin perille klo 12. Myöhästyin joka vaihdolla sopivasta junasta, koska lipun ostamiseen kului aina aikaa. Reittini oli seuraava:
Ooyama - Ikebukuro (Tobu Tojo-linja)
Ikebukuro - Ootemachi (TokyoMetron Marunouchi-linja)
Ootemachi - Nishi-Funabashi (TM:n Tozai-linja)
Nishi-Funabashi - Minami-Funabashi (JR:n Keiyo-linja)

Tokion metrokartta

Tiettyä väliä varten pitää aina ostaa tietyn hintainen lippu (tai sitten perillä pitää maksaa fare adjustment). Menee melko lailla aikaa, kun etsii japaninkielisistä kartoista oikeaa asemaa... Onneksi jotkin kartat on kirjoitettu myös romajilla). Kaiken lisäksi maksoin turhaan Ikebukuro-Ootemachi-välistä, koska Ootemachi-Nishi-Funabashi-lipun hinnalla pääsee myös Ikebukurosta asti. Silloin pitää kylläkin tajuta kulkea oranssien porttien välistä, jotta saa lipun takaisin (lippua tarvitaan vaihtoa varten). Onneksi Ikea oli kuitenkin aivan Minami-Funabashin aseman vieressä :) Lisäksi bongasin asemalla corgin (puettuna johonkin t-paidan tapaiseen). Tuli hieman kiire kameraa kaivellessa, joten corgista näkyy vain typistetyn hännän pää ja hieman takapuolta.

 Ikea oli oikeastaan aivan samanlainen kuin suomalaiset vastineensa. Ravintolassa ei kuitenkaan ollut vakioannostani paistettua lohta ja lisäksi ravintolassa myytiin viiniä. Kun sitten viimein olin saanut tehtyä ostokseni, päädyin ruokapuolelle maistelemaan vaaleaa glögiä (!), joka tarjoiltiin kylmänä. Ostinkin 2 pulloa sitä hintaan 555 jeniä! Ko. Ikean myymälällä on 5-vuotissynttärit, joten siellä oli paljon tarjouksia hintaan 555 jeniä. Muutenkin alkoholi on täällä kyllä halpaa (vaikka kaikki muu on sitten kallista).

Ikean ruokakaupan ostokset :)

Paluumatkalla sitten kiirehdin junaan Minami-Funabashin asemalla ja valitsin sitten väärän junan... Menin vain kaksi asemanväliä väärällä junalla, mutta aikaa kului paluujunaa odotellessa puoli tuntia ylimääräistä. Sitten Nishi-Funabashissa juna seisoi varmaankin puoli tuntia (sähkökatkoksista johtuen ehkä). Paluumatkaan kuluikin yhteensä 3 tuntia, huoh. Linnuntietä matkaa on noin 25 km, mutta vaihtoihin ja muuhun saa kyllä kulumaan aikaa. Lisäksi junat olivat todella täysiä Golden Weekistä johtuen. Rättiväsyneenä raahauduin sitten asuntolaan. Illalla oli kuitenkin mukava painaa pää uudelle ihananpehmeälle Ikea-tyynylle.

Jopa Ikean suuret siniset kassit ovat täällä pienempiä.

Tänään pääsin viimein käymään Muumi-kahvila & leipomossa. Muumikahvila-puolelle oli mieletön jono (Muumithan on suosittuja täällä). Leipomossa (jonne siis varsinaisesti halusin) myydään hapanreipaa ja ruisurimpua (eli hapanleipää ja ruislimppua). Oli pakko ostaa :)  Kaikki leipä, jota olen tähän mennessä ostanut täällä, on todella makeaa ja sellaista höttöistä. Höttöistä leipää osasin kyllä odottaa jo etukäteen, mutta en sitä, että se maistuu ihan pulla-makealta. Tänään asuntolaan päästyäni (en vieläkään osaa sanoa tätä KODIKSI) teinkin heti ruisvoileivän ja se maistui lähes samalta kuin kotoiset limput :)

Hintalapussa lukee jopa suomeksi "ruislimppu" :)

 Törmäsin myös tällaiseen Dr. Fish - altaaseen lähellä Korakuen Amusement Parkia, hui!

Enemmän kuvia FB:ssa