lauantai 23. huhtikuuta 2011

Tänään olin ajatellut mennä käymään Harajukussa, mutta päivä on ollut niin sateinen, että jäinkin sisälle. Nyt onkin hyvää aikaa päivittää blogia :) Kouluviikko menee vauhdilla, kun on niin paljon tekemistä. Opiskeluun menee hirveästi aikaa, koska kaikki muut osaa jo "lukea" jotenkuten, mutta minä taas en osaa oikeastaan lainkaan. Ymmärrän ehkä noin 10 % opettajan puheesta, enkä pysty ilmaisemaan mitään. Tunneilla olotila on jotain väsyneen, ahdistuneen ja nolon väliltä. Eilinen tunti oli NIIN nolo. Meidän piti kertoa maistamme (ex tempore) ja kun tuli mun vuoro, päähän ei tullut mitään, mitä olisin osannut sanoa japaniksi. Suomi-kuvaukseni oli lähinnä: "Helsinki on Suomen suurin kaupunki ja pohjoisessa on Lappi. Suomessa on talvisin pimeää." Sitten Dunja (kroatialainen vaihtari) kysyi saunasta. Olisin voinut kertoa myös luonnostakin, heh. Mutta ei... mitään ei vaan pälkähtänyt mieleeni.

Nyt kevätlukukaudella otan varmaan yhdeksän "kaksoistuntia". Kurssi on yleensä kerran viikossa, mutta muutama mun kursseista on kahdesti viikossa, mutta niissä on eri opettajat (outoa!). Joten eri kursseja mulla on kuusi, jos nyt otan englannin puhekurssin. Se on ihan turhan helppo, mutta kaikki vaativammat on päällekkäin muitten kurssien kanssa. Toisaalta on kivaa, kun välillä ymmärtää, mitä opettaja puhuu. Ensi maanantaina menen kokeileen kurssia nimeltä スポーツ健康自習 (supootsu kenkoojisshuu) Se on siis voimistelua, jaiks! Mutta siellä ei varmaan hirveästi tarvitse puhua ^_^ Vaikka en juurikaan ymmärrä tunneilla, enkä osaa puhua, kaikki opettajat tuntuu kuitenkin mukavilta ja yrittää auttaa mua sanoon, mitä haluan :)

Täällä olisi voinut opiskella pianonsoiton alkeita, mutta koska mulla ei oo pääaineena musiikki, lupaa olisi pitänyt käydä kysymässä jostain... Liian hankalaa. Lisäksi täällä voisi opiskella myös mm. modernia tanssia (myös alkeita) ja ruoanlaittoa (japanilaista, kiinalaista & länsimaista). Nuo kaikki kurssit on vaan ikävä kyllä mun japanin alkeisjatkokurssien kanssa päällekkäin. Ne japanin kurssit on ainoita, joissa ymmärrän edes vähän... Onnistuin onneksi löytämään yhden oppikirjan PDF:nä netistä (ilmaiseksi), joten ihan kaikkea ei tarvi ostaa. Amazonista löytyi pari kirjaa käytettynä, mutta en oo varma, onko se toinen oikea versio. Pitää tarkistaa, kunhan saapuvat.

Byrokraattiset asiat alkaa olla hoidossa. Kännykkäliittymää mulla ei vielä ole, mutta sillä ei ole kiirettä. Hätätilanteessa voin käyttää omaa liittymääni, vaikka se onkin kallista. Eilen sain viimein hommattua pankkitilin. Sitä varten piti hankkia se nimileimasin (印鑑 = inkan), jonka piti olla tietynlainen (ei 100 jenin kaupasta ;). Harmi, olisin halunnut olla 花木(=hanaki/kaboku riippuen lukutavasta, tarkoittaa kukkapuuta tai floraa). Voin nyt sitten leimailla nimeäni kaikkiin tarvittaviin papereihin (パルッカ=PARUKKA). Pankkitiliä varten olin täyttänyt valmiiksi yhden ruskean lapun ja sitten piti täyttää vaaleanpunainen lomake. Esille piti kaivaa myös Alien registration lappu ja sininen todiste siitä, että se on aito. Lisäksi piti kaivaa passi ja opiskelijakortti ja se inkan. Sitten pankkineiti huomasi, että mun nimi oli muotoa etunimi-sukunimi vaaleanpunaisessa lapussa ja jouduin täyttään koko lapun uudestaan, vaikka vieressä olisi ollut kosolti tilaa korjaukselle. Loput korjaukset sai tehdä onneksi päälle. Koska en osaa kirjoitusmerkkejä ja mun täytyy kirjoittaa ne mallista, siinä tulee virheitä. Merkit on niin pieniä, etten näe, miten se kirjoitetaan.

Tämän viikon aikana oon myös saanut japanilaisen näppäimistön koneeseeni, joten voin edes yrittää kirjoittaa jotain ;) kuten vaikka vastailla japaniksi sposteihin (ei mitenkään mun lempipuuhaa...) Yleensä laitan viestin Googlen kääntäjään ja sen avulla yritän tulkata sen ja jos asiaan ei ole aivan pakko vastata, niin en tee mitään. Muutenkin nyt vajaan kahden viikon opiskelun jälkeen oon saavuttanut tietynlaisen "tyyneyden": jos en ymmärrä ja kukaan ei tule kertomaan mitään, jätän asiat omalle kontolleen. Eiköhän niistä jossain vaiheessa muistuteta, viimeistään kun ne kaatuu kaikki päälle ;).

Ilma näyttäisi kirkastuvan täällä :) Nyt pitää käydä hakemassa pyykit ja ehkä sen jälkeen lähden ulkoileen. Yritän pian taas kirjoittaa jotain :)

 Tässä muutamia kuvia: Viime viikolla kirsikat kukki vielä paikoin. Yhden luokan ikkunasta pystyi ihailemaan näitä ihania sakuran kukkia :)


Syntymäpäivänäni käytiin parin kaverin kanssa Shinjukussa :)


Ja syntymäpäiväateriaksi syötiin tempuraa ja udon-nuudeleita, nam. Tämä maksoi vain 650 jeniä (reilu 5 e). Ravintoloissa syöminen on halpaa, mutta ruokakaupoissa hinnat on Suomea kalliimmat. Kirjoitan joskus myöhemmin Tokion kalliista hinnoista.


Tämä oli pakko laittaa näin pääsiäisen kunniaksi, vaikkei täällä pääsiäistä vietetäkään. Yhden koulun piharakennuksen takana oli tällainen löytö. Pelataanko täällä huispausta? :)

1 kommentti:

  1. Synttärionnittelut näin jälkikäteen! Ja hatunnosto sulle kun olet noin reipas! Ja kun vaan joudut käyttämään japaninkieltä, niin kyllä sen sitten väkisin pian oppii. Multa heruu sympatiaa etenkin kirjoitusvaikeuksia kohtaan kun itse taistelen heprean kanssa tällä hetkellä;)

    Sun olisi pitänyt jäädä vakoilemaan, mitä noilla luudilla oikein tehdään, ties vaikka olisitkin päässyt pelaamaan huispausta!;) On se Japani sen verran kumma maa.

    VastaaPoista