Tänään oli kuuma päivä, muttei onneksi kovin kostea. Sää muuttuu täällä todella nopeasti. Vielä torstaina oli kylmää ja satoi kaatamalla, eilen oli lämmintä ja kosteaa, tänään kuuma. Käytiin Uenon eläintarhassa kahden britin kanssa. Siellä on kaksi pandaakin, mutta ikävä kyllä jono oli niin pitkä, ettei huvittanut odottaa sinne pääsyä, etenkin koska aurinko helotti melkein zeniitissä. Muistin onneksi laittaa aurinkorasvaa, koska muuten olisin varmuudella palanut. Jo eläintarhaan päästyäni jalkapöydät alkoivat tuntua kovin kuumilta ja värikin oli punoittava. Tajusin sitten laittaa aurinkorasvaa myös jalkaparoilleni ja ainakaan vielä ne eivät tunnu palaneilta. Näin ensimmäistä kertaa elefantteja ja muita eksoottisia otuksia :D
Tutkittuamme lähes koko eläintarhan, tuli hieman väsynyt olo ja ostettiin jäätelöt ja istahdettiin varjoon lepäämään. Kaikki ohikulkevat lapset pysähtyi tuijottamaan meitä suut ammollaan kuin oltaisiin eläintarhan kummallisia asukkeja :D En ole aiemmin Tokiossa huomannut ihan samanlaista käytöstä, joten luulisin, että nämä lapset olivat kotoisin jostain syrjemmältä ja vain vierailulla Tokiossa.
Ja sitten huomioihin:
Japanissa on varmaankin erittäin vähän työttömiä. Jokaisella juna-asemalla junan saapuessa kuulutus tulee nauhoitteena, mutta usein myös asematyöntekijä puhuu kaiuttimeen: "Oyama, tämä on Oyama". Jokaista lippuporttia vahtii aina työntekijä. Yliopiston alueelle pääsee kahdesta portista, joita vahtii aina yksi tai kaksi portinvartijaa, joille pitää näyttää opiskelijakortti yms. Riittää kylläkin, että sitä vain vilauttaa, kun sujahdan pyörällä läpi. Koulumatkani varrella on usein myös jonkin sortin rakennusprojekteja yms. Tällöin kadunvarressa seisoo yksi tai joskus jopa useampi työntekijä, jotka ohjaavat jalankulkijoita ja pyöräilijöitä liikennepoliisin tapaan: nyt voi mennä, odota hetki jne. Mikäli kadun yli siirretään jotain pienellä nostokurjen tapaisella, alta ei tietenkään saa mennä. Ja kun henkilö ohittaa paikan, työntekijä yleensä kumartaa. Kaupoissa on aina paljon myyjiä ja mikäli ei kuule kimeällä äänellä kiekaistua kunnioittavaa ilmaisua "irasshaimase" (=kunnioitettu henkilö on läsnä, tulee, menee ym.) vähään aikaan, on jotain varmasti pielessä. Jopa miespuoliset myyjät kiekaisevat sen erittäin kimeällä äänellä ja välillä naamani onkin kuin Hangon keksillä, kun yritän olla repeämättä.
Pyöräillessäni olen myös huomannut, että vaikka Japani onkin tiheään asuttu maa, pyöräilijät ja kävelijät eivät selkeästi valitse esim. tien oikeaa tai vasenta reunaa vaan menevät yleensä miten sattuu. Pyöräilijät yleensä käyttävät tien vasenta reunaa (kuten autotkin), mutta melko usein joku ajaa väärällä puolella ja sitten mun orientaatio lähes häviää hetkeksi, kun oikeanpuoleinen liikenne on ainakin äkkitilanteissa selkärangassa. Jalkakäytävillä saa ajaa ja etenkin siellä pyörät ja kävelijät menee miten sattuu, joten kovin kovaa ei yleensä pysty ajamaan. Neljän kilometrin koulumatkaan meneekin yleensä 25 minuuttia, Suomessa samassa ajassa polkisin varmaankin yli 8 km. Joskus harvoin onnistun nipistämään sen 20 minuuttiin, mutta silloin yleensä ajelen ainoastaan autotiellä.
Mainitsin jo aiemmin muistaakseni pyöräni meluisuudesta. Etenkin takajarru pitää kamalaa kirskunaa. Siksi yleensä jarruttelen vain etujarrulla, jos ei ole aivan pakko käyttää takajarrua. Myös muiden pyörien jarrut kirskuvat: luulisin, että sitä käytetään merkkinä siitä, että pyöräilen nyt takanasi, varo. Vähän kuin soittokellona. Kerran yksi pyöräilijä vekslasi edestakaisin kääntyäkö vai ei ja jouduin jarruttamaan äkisti kirskuvalla takajarrullani. Pyörän selästä mies pyyteli anteeksi katse luotuna maahan ja kumarteli muutaman kerran.
Kuvia eläintarhasta
