Tavaroiden suhteen en joutunut karsimaan itse asiassa mitään (ainakaan vielä). Alustavan pakkaamisen jälkeen laukku painoi 24 kg, mutta nyt olen poistanut sieltä jotain (ja myöskin lisännyt). Sain myös ängettyä sinne tyynyn ja peitonkin. Asuntolassa ei nimittäin ole patjoja, peittoja, eikä tyynyjä, joten jos en ehdi patjakaupoille ekana päivänä, niin yö menee tyynyn ja peiton kanssa huomattavasti mukavammin. Lisäksi en varmaan saa unta kuin vasta joskus aamuyöstä 6 tunnin aikaerorasituksen vuoksi, huoh.
Matkalehti Mondossa oli viime keväänä artikkeli jet lagin voittamisesta ja sen neuvojen mukaisesti olenkin nyt muutama aamuna (yönä) herännyt jo viideltä, jolloin Japanissa on niinkin "aikaista" kuin klo 11. Tuleepahan kerrankin nukuttua pitkään (kellon mukaan). Saapumista seuraavana päivänä koulussa pitäisi olla 13.30 Japanin aikaa.
Näkemiin siis Suomi ja kaikki ihanat ystävät ja sukulaiset! Seuraavan kerran kun kirjoittelen olenkin jo Japanissa :)
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Flight AY73 Helsinki - Tokyo Sun 10 Apr
| Operated by: Finnair | Total duration: 9h 40min | |
| All times and dates are local. |
| Departure | Arrival | |||
|---|---|---|---|---|
| Helsinki (HEL) Helsinki-Vantaa - Terminal 2 Sun 10 Apr | Tokyo (NRT) Narita - Terminal 2 Mon 11 Apr | |||
| Scheduled departure time: | 17:15 | Scheduled arrival time: | 08:55 | |
Siis peiton ja tyynynkin? :D
VastaaPoistaNe on varmaan jotku aika ohuet?
huomasin sun viestin vasta nyt, sori... Joo, on aika ohuet, mutta silti ihan tavalliset. Ne painui aika hyvin kasaan, kun pakkasi ne pohjalle.
VastaaPoista